Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
08.02.2010 - 10:57

Hiihtelin hankia hiljakseen, ja ajattelin että hiilijalanjälki on melko paljon pienempi, kun lähden lykkimään umpihankeen kotipihalta. Kuin jos pakkaisin kimpsut ja kampsut autoon ja ajelisin kunnan ylläpitämälle ladulle ja takaisin.

Siinä tuli mieleen, että kyllä myös verojalanjäkikin on samantien pienempi. Minun vuokseni ei tarvitse valaista eikä rakentaa latureittiä, eikä huoltaa sitä.

Siitä ajatus kulki laajemminkin käsitteeseen verojalanjälki. Eli kuinka paljon kulutat verovaroja. Eräällä keskustelu palstalla oli juttua siitä, miten kannattaa pidättäytyä vastaanottamasta erilaisia tulonsiirtoja, josa vain mahdollista.

Kun raha kiertätetään sinun lompakostasi julkisen budjetin kautta takaisin omaan lompakoosi, niin joudut usein maksamaan paljon enemmän kuin saat. Progressio tekee sen hyvätuoloisille täysin kannattamattomaksi toiminnaksi. Ja meille vähemmän ansaitsevillekin se on kannattamatonta, koska byrokratia nielaisee aina osan tuosta rahasta.

Ja edelleen verojalanjälki liittyy siihen saavat toimeentulonsa verovaroista.....

 

31.12.2009 - 10:08

Hyvää Uutta vuotta 2010 kaikille tämänkin blokin lukijoille.

Vuosi 2009 on jäleen takana ja edessä on uusi kirjoittamaton lehti meidän kaikkien elämässä. Jumala meitä johdattaa Hänen edellä valmistetuissa askelissaan. Toivottavasti myös päättäjämme kuuntelevat Hänen ääntään.

En malta olla kommentoimatta Toimi Kankaanniemen kirjoitusta. Tavallisesti olen hänen kanssaan samaa mieltä, mutta nyt olen kyllä täysin eri mieltä. Nimittäin siitä, kuuluuko päättäjien olla nuoria ja epäkypsiä vai kokoneita ja harkitsevia. Hän katsoi että yli 50 vuotiaiden tulisi astua syrjään päätöksen teossa.

Nuorille tulee tietenkin antaa tilaa ja vastuuta. Siinä olen samaa mieltä. Vielä vähän aikaa sitten 16 vuotias astui työelämään ja otti vastuun itsensä elättämisestä. Nyt tuota vastuun ottamista venytetään turhan pitkälle.

Kuitenkin 60 luvun nuorisovallankumous on vitsaus, josta olemme saaneet kärsiä jo 50 vuotta. Asioissa on olemassa tasapaino. Nuoruus ei ole tavoite, vaan epävakaa ajanjakso lapsuuden ja aikuisuuden välillä.

Raamattu antaa arvoa iän tuomalle kokemukselle. Ei itseisarvona, mutta kuitenkin.

Juutalainen poika tuli äänioikeutetuksi 13 vuotiaana ja hänet lasketiin miesten joukkoon. Kuitenkin Suureen Neuvostoon pääsi vain yli 50 vuotiaat.

Toiminnallisilla sektoreilla nuorille tulee antaa tilaa aikaisin. Suuren linjan päätöksenteko, kuten eduskunta vaatii kuitenkin iän tuomaa viisautta ja harkintaa, Pitkänäköisyyttä, jota pelkkä älykyysosamäärä ja tarmokkuus ei tuo. Yhteiskunnalle on parmpi että asiat pysyvät vakaina ja voidaan tehdä pitkän aikavälin suunnitelmia. Se on myös sitä ekokonservatiivisuutta :-)

Se ei tarkoita pysähtyneisyyttä. Mutta eduskunnan ei tule puuttua pienipiirteisiin asioihin, vaan isoihin raameihin. Muutokselle on annettava raamien sisällä tilaa. Kaikkea ei tule säätää lakipykälillä. Usein ne tulevat kehityksen esteeksi.

Poukkoileva politiikka ei ole hyvä asia meille kenellekkään.

No tämä kirjoitrus voidaan tietysti ymmärtää väärin, mutta älköön korkein johto kuitenkaan muodustuko noviiseista. 1Tim 3

 

Hyvää Uutta Vuotta ja Jumaln siunausta

28.11.2009 - 21:08

Eräs tärkeä asia, jonka Kööpenhaminan kokous voisi päätää on takuu aikojen pidentäminen.

Jokaisella tuotteella tulisi olla merkintä arvioidusta käyttöiästä, ja tehtaan antaman takuun tulisi kattaa vähintäin puolet tästä ajasta.

Näin saisimme kestävämpiä tuotteita, joiden ekologinen jälki pienenisi pitkän käyttöiän vuoksi.

Samalla kaatopaikkojen kuormitus pienenisi. Ostoksilla käyntien määrä supistuisi. jne.

Ja kuluttajat saisivat kaupanpääliseksi tuotteita jotka paremin vastaavat odotuksia ja turhilta pettymyksiltä vältytään.

 

 

05.11.2009 - 09:59

Uskonnonvapaus on eräs ihmisen perusoikeuksia.

Se on tärkeää meille kristityille, ja jotta voimme vaatia itsellemme vapautta, tulee meidän se sallia myös muille.

Jumala kunnioittaa meidän vapaata tahtoamme ja meidänkin tulisi kunnioittaa lähimmäistemme vapaata tahtoa.

Jumala ei pakota ketään uskomaan itseensä, mutta antaa siunauksen niille, jotka sen tahtovat ottaa vastaan.

Viime aikoina on jatkuvasti ollut esillä hyökkäyksiä uskonnonharjoittamista vastaan. Nyt viimeksi tämä krusifiksi jupakka.

Humanistista ateismia kannattavat katsovat että uskonnon esilläpitäminen loukkaa heidän uskonnonvapauttaan.

Oikeaa sanotaan vääräksi ja väärää oikeaksi, näinhän se Sanassa sanotaan.

Meillä ei ole uskonnottomuuden vapautta, vaan nimenomaan uskonnon vapaus. Asia yritetään vääntää aivan nurinniskoin.

Entisessä Neuvostoliitossa opetettiin juuri tätä humanistista ateismia ja uskovia vainottiin. Heidän lapsensa otettiin heiltä pois yms.

Meidän tulee lujasti puolustaa uskonnonvapautta. Niin kristityiden kohdalla, kuin islamin, Jehovan Todistajien ym. Mutta vaikka ateismi mitä ilmeisemin on uskonto, niin ei heidän uskontonsa perusteella voida kieltää muita harjoittamasta ja tunnustamasta uskoaan.

 

 

25.10.2009 - 09:28

Maataloustuet ovat n 50 % EU:n budjetista.

Voisi siis sanoa, että Euroopan maatalouden tasapainottaminen on EU:n olemassaolon pääsyy.

Nyt tukien määrää ollaan puolittamassa. Eli EU:n olemassa olon syy pienenee. Mielestäni siinä on erittäin suuri syy uudelleen harkita koko jäsenyyttä.

Jäsenyyden kaikki ennustetut negatiiviset asiat lienevät pääosin toteutuneet.

Positiiviset asiat voitaneen hoitaa myös ilman EU:n olemassa oloa.

 

 

Antti Koskenpää nro 84

s. -55 Marttilassa

Sivilisääty:

naimisissa, ei lapsia

alikersantti

Ammattinimikeet

kirvesmies, rakennusinsinööri, pastori,

Olen toiminut kirvesmiehenä, raudoittajana, rakennustarkastajan, rakennesuunnittelijana, työnjohtajana, yrittäjänä. Nykyään toimin rakennesuunnittelija.

Henkilökohtaisen uskonratkaisun tein-86

Raamattukoulua kävin Turun Raamattu Puhuu srkssa 87-94. Raamattu Puhuu srkn pastorin tehtävissä olen toiminut Turussa, Salossa, Porissa, Kainuussa ja nykyään täällä Pohjanmaalla.

Hengellisessä työssä olen toiminut nuorisopastorina, seurakunnan vastuullisena pastorina, radio-työntekijänä, pantomiimi ryhmän ja nukketeatterin vetäjänä. Lehden toimittajana, seurakuntien ja hengellisten yhdistysten perustajana jne.

Harrastuksia

Suomen Partiolaiset toiminnassa -87-95 Marttilan Martit lippukunnassa. Lippukunnan varajohtajana. Olen suorittanut sudenpentu ja laumanjohtaja kurssin, PEPA kurssin, vaellusohjaaja-kurssin.

Koiria minulla on ollut vuosien erilaisia: Sekarotuisia lapsena, sitten Bernin paimenkoira, Alaskanmalamuutteja, vaimolla Landseer, nyt vuorossa toinen, Muru- nimeltään. Meillä on myös neitokakadu, nimeltään Blondi

Retkeilyä olen harrastanut eri muodoissa lapsuudesta asti.

Kanootti on ollut tuttu liikuntaväline lapsuudesta asti. Puuisia rimoista tehtyä sripper-kanootteja olen valmistanut muutaman yksilön.

Norjan ja Suomen huipuille vaelsimme eräopas ystävien kanssa 90-luvun alussa.

Kirjoja olen ahmittu nuoruudessa yhden kappaleen päivä vauhtia. Nykyään luen pääosin hengellistä kirjallisuutta

 

 

kuvia

Sanaa jakamassa

50-vuotta

 

Eduskuntaan

neitokakadu

Jyväskylässä ystävien luona

Retkeilyä Ristijärven Laahtasella

Liikuntarajotteisille soveltuvat

retkikohteet palvelevat meitä kaikkia

Välillä alusta täytyy ohjata ohi

karikkojen

 

Alla hieman vanhempia kuvia

Matkalla Haltille 90

Norjan huiputusta 89

Saariselällä 80

Jerikossa 85

Keski Ranskassa 84

Alikersantti vm-73

Isäni tekemässäni kanootissa